perjantai 11. kesäkuuta 2010

epikset + treenejä

Eilen oltiin P-HAU:n epksissä Orimattilassa, saatiin Merikalta kyyti. Osallistuttiin 1-luokkaan ja 2/3-luokkaan. 1-luokan rata oli aika helppo ja monissa kohdissa olis päässy menemään kovaakin. No joo... heti alusta se matelu alkoi ja sellaisella mentiin koko rata -.- Kaikenlisäksi kepeille tuli avokulma ja Romeo meni tokaan väliin. Kuinkakohan paljon me ollaan sitäkin harjoteltu?! Koiralla ei ollu ees vauhtia ja silti onnistu tyrimään. Ei herranjestas. Koira kyllä meni pitkälle hypyltä, mutta ne oli sillee jännästi, että ei olis pahemmin pitäny vaikuttaa. Ei ärsyttäis niin paljoo jos kyseessä ei olis varma keppikoira, mutta kyllä mä nyt nään Roon melko varmana. Joten ihan turhaa työtä ollan näköjään keppienkin kanssa tehty, onhan se aika turhauttavaa. Otin sitten hypyn uusiks ja koira haki oikeaan väliin, siitä siis HYL. Muuten puhdas rata, joka ei kyllä lohduta, koska sillä vauhdilla ei olis kyllä pitänytkään mitään virheitä tulla. Radan jälkeen palkkasin koiran kunnolla ja kehuin tosi paljon aina autolle asti ja siinä välissä leikittiin ym.

2/2-luokan rata oli melko samanlainen, muutama vaikeempi juttu. Toin koiran suoraan radalle ilman sen kummempia odotuksia. No ensimmäiset kolme estettä se jaksoikin tehdä ok vauhdilla, mutta sitten taas käännökset venyi ja vauhti hiipui. Silläkin radalla mä olisin kerennyt tehdä samat ohjausjutut kahdesti. Kepeille oli taas samanlainen kulma ja koira haki oikein. Sitten oli loppusuora, josta kylläkin vaihdettiin suuntaa putkeen ja sekin käännös venyi melkein sinne vikalle hypylle, vaikka koiralla ei edelleenkään ollut vauhtia. Tuloksena hidas nollarata. Ketutti ehkä taas eniten ikinä, no joo samat leikit ja palkat ja koira jäähdyttelyn kautta autoon. Sen jälkeen sopikin kattoa muiden ratoja ja miettiä, että mitä hemmettiä mä teen Romeon kanssa.
Tauosta ei sitten ollutkaan apua, vai alotettiinko me reenaaminen liian "raskaasti"? Olisko pitänyt tehdä vaan mölliratoja? Jatketaanko taukoa? Lopetetaanko kisaaminen? Vai yritetäänkö vielä?
Vaikeeta on. Pirtin kentän treeneissä koiralla on kuitenkin ollut ihan ok vauhti ja silleen, ollaan tehty suunnilleen yhtä pitkiä ratoja kuin kisoissa ja palkka tullut lopuksi, en myöskään ite jännitä.
Ollaan selvästi menty paskempaan suuntaan vauhdin kanssa, sama se sitten miten kisoissa ohjaat kun kerkeet tehdä kaiken maailman ohjauskuviot miten päin vain.
Onkohan se nyt kuitenkin ihan turhaa treenata, koska siitäkään ei hyötyä ole. Onhan se kiva, kun koira menee treeneissä ihan kivasti, mut kun sinne kisoihin ei kannata mennä, niin mitä varten sitä sitten tavoitteellisesti treenaiskaan..?

Mä en yhtään tiedä, että miten tohon saisin enää vauhtia. Tai saako siihen edes? Kisoissa siis.

Kuten jo mainitsinkin nii Pirtin kentän reenit on mennyt ihan hyvin Roon kanssa.

Into on nyt sitten siitä kerrasta lähtien, kun rengasta ollaan reenattu pelkäämään koutsia -.- Ei kestä yhtään, että se on lähellä, ei pysty suorittamaan. Ei sitä ennen oo se haitannu, kun kouluttaja ei ole ollut sen pahemmassa kontaktissa koiraan. Ja nyt sitten meidän reenailut menee ihan persiilleen. Sen näkee Intosta heti kun sen tuo radalle, että on varautunut ja jännittynyt, vaikka olisi leikkinyt. Ennen meni rataa, välittäen ainostaan musta ja siitä mitä mä teen. Sitä mitä ollaan nyt pennusta asti reenattu, että sillon kun tehdään niin me tehdään kahdestaan eikä huomioida muita. Turhaa työtä kai sitten sekin.
Nyt pitää vaan leikkiä radalla ja toivoa, että koira muuttuis entisekseen. Siis paljon töitä töitä ja töitä. On vaan niin vaikee koko ajan kehua ja olla iloinen + kannustava, kun koira tekee jtn tosi pientäkin radalla, kun tietää, että se pystyi parempaan ja teki enemmän.

Huoh, siis tällästä meille. Aika pohjalla ollaan molempien kanssa. Inton kanssa on vielä joku järki, mutta Roon kanssa en tiedä mitä teen.



blogger on aika kiva, kun raiskaa kuvat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti