Ei meinaa jaksa YHTÄÄN enää tätä kuumutta! ;o Ei voi tehdä mitään, lenkit pitää ajoittaa yöks ja koirat tappaa ittensä ulkona...
Tänää onneks näyttää vähän paremmalta, pilviä, jeejee! Ja huomenna vois sataa?
Eilen käytin koirat kahlailemassa, molemmat menee keppien ja lelujen perässä, mut ei ne ui.
Illalla mentiin reenaan agia kentälle. Ajattelin, et vois olla edes vähän viileempi klo 19.30. Mut ei tietenkään...
No onneks molemmilla koirilla oli iha ok vire, eikä me otettukkaa muita kun 2 x hyppy ja rengas. Tehtiin lyhyitä pätkiä ja taukoiltiin.
Inton kanssa ongelmana on rengas, tai no en tiedä voiko sitä ongelmaksi sanoa, kun koira ei ole sen kanssa vielä tarpeeksi varma, että menee oikeesta aukosta, eli reeniä reeniä. Ei ollut yhtää pelokas tai muutenkaan rengasta välttelevä, viimeksi sitä reenatessa tais jäädä vähä ikävät muistot, mutta onneks tolla on lyhyt muisti! ;) No ei vaan, ei Into kovin herkkä ole, että ei muista niitä ikäviä asioita kovin kauaa.
Romeon kanssa siinä vedeltiin takaakiertoja, jaakotusta ym, varmuutta hyppyjen suorittamiseen. Ja Roipel oli tosi tiivit käännökset, tota samaa koitettii joskus Asikkalassa ja venyi iha kauheesti eikä koira liikkunut, mut tuolla teki nopeesti käännökset :o.
Nopeet treenit tehtiin ja lähettiin pois.
Yöllä koiria käyttäessä ulkona oli ihanan viileä, pitäis sillon mennä reenaan, tosin oli vähä pimee.
Huomenna on treenit, jospa tässä rataa suunnittelis.
Ja sitten oon miettinyt meidän kisaamista, kirjoitin siitä aika pitkän postauksenkin tänne, mut jätin sen sit kesken.
Tässäpä se nyt on...
Tässä nyt oon miettiny meidän agitouhuja, ja jonkun verran tokoakin...
Muistaakseni tavotteena tälle vuodelle oli Romeon kanssa kisata pari virallista kisaa, nyt on vuodesta mennyt puolet, eikä olla kisattu ollenkaan. Yleensä mä oon aika tarkkana noiden tavotteiden kanssa, että en aseta niitä liian korkeiks ettei sit tarvi pettyä. Mut näköjään toikin oli liikaa! ;)
Kyl tuntuu, että kisoihin haluis, mutta sit taas rupee miettiin, että onko mitään järkeä... Eipä taida.
Tauosta ei kaiketi ollut hyötyä tai varmaan mä ite möhlin sen. En välttämättä ees usko, että "oikeanlaisesta" tauostakaan olis ollut hyötyä, koska oon huomannut, että Romeo kulkee tosi paljon paremmin ja innokkaammin jonkun muun kanssa. Ekaks aattelin, että ite jännitän kisoissa ja koira sit rupee rauhottelee ja muuttuu välinpitämättömäks. Mutta kun reeneissäkin sen eron huomaa :s.
Ja nimenomaan siitä, että koira tekee niin innoissaan.. sillä on hauskaa, niinkun pitäis aina olla.
Mut yleensä saadaan kisoissa rata läpi silleen väännöllä, eikä siitä kumpikaa nauti. Ei paljoo lohduta palkinnotkaa, kun se itse ongelma painaa joka hetki reenatessa.
Tuntuu, et tässä ollaan menty vaan silleen, että kaikki kouluttajat kiinnittää huomion muhun, miten ohjaan ja näin. Ihan hyvä vaan, et oppisin joskus senkin, mutta kukaan ei sano, että koira tekee tätä vain koska käsketään... Ehkä ne ei tiedä, minkälaine toi koira on ollut, millä vauhdilla ja innolla se on tehnyt.
Onhan niitä ollut parempia päiviä, jollon koiraan on saanut piiskattua sen vauhdin, mutta se on työn takana, ei siinä mitään, kyllä mä voin töitä vauhdin eteen tehdä, mutta kun sekin on niin teennäistä. Ei ole vauhtia, ei tule vauhtia. Ei ainakaan mun kanssa.
Ja voihan tässä parit kisata kisata ja kattoo miten menee, vaikka siinä tuski on mitään katottavaa, tiedän jo mitä tuleman pitää, mut kai sitä täytyy kokeilla.
En mä nyt sano, että koira tosta kärsii, mutta ei se siitä niin nautikkaa. Kyllä ite tekis tosiaan mieli kisata ja tehdä ja nimenomaan ton koiran kanssa, mut kyl sen nyt hullukin näkee, että motivaatiota ei oo tehdä mun kanssa.
Muistan kyllä et se on ehkä paras tunne, kun on tehnyt hyvän radan ja sillä vielä sijottuu, sillon tuntuu, että mikää ei voi estää meitä ja tullaan tekeen viel tosi hienoja ratoja! Mutta esim. kakkosten vikalla radalla, kun noustiin kolmosiin ei tota tunnetta ollut. Lähinnä sellane, et no finally it's over... Vaikka olihan se ihan hyvä rata ja aikakin sen verran hyvä, että vaikka muita nollia tuli niin me voitettiin.
Koiralla nyt pitäis aina olla sellanen palo agilityyn, ei sen tarvis tajuta tuliko nollavoitto vai hylky, kunhan molemmat teki parhaansa ja nautti.
Viimeks muistan, että reilu vuosi sitten Tampereen kisoissa olis ollu tollanen tunne.
Mietin, että ehkä pitäis reenata silleen vaan ilman suurempia tavoitteita eikä ottaa asiaa niin vakavasti. Vaikka eihän agilityä pitäis ikinä ottaa niin totisesti, voihan sitä omaa päätään hakata seinään paskan radan jälkeen, mutta koiraan on turha kajota. Lähinnä just reeneissä vaa reenata omaks iloks eikä aatella 3-luokan tapporatoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti